Karolina Kouvola on teoksen Pohjolan jumalattaret (SKS Kirjat, 2021) tekijä. Teos sisältää itämerensuomalaisia jumalattaria ja haltioita, myyttisiä naishahmoja. Pohjolan naiset, heidän voimansa mutta myös kohtalonsa, selviää tästä upeasti kuvitetusta kirjasta, joka itsessään on pieni taideteos. Sen on kuvittanut Apila Pepita.
Pohjolan jumalattaret on populaari teos, joka sopii kaikille Pohjolan myyteistä ja sen myyttisistä naisista kiinnostuneille lukijoille. Se esittelee haltioita, metsänneitoja ja muita suomalaisten esivanhempien uskomusolentoja: itse asiassa kirjoittaja toteaa, että näihin olentoihin ei vain uskottu, vaan niiden tiedettiin olevan olemassa ja vaikuttavan.
Teos esittelee nämä 30 jumalatarta. Jumalatar merkitsee “naispuolinen jumala”. Olivatko he kaikki jumalan asemassa, vai oliko kyse metsänväestä? Mihin rajaviiva piirretään sen suhteen, onko kyseessä jumalolento vai ei?
Teos Pohjolan jumalattaret nostaa nimensä mukaisesti esiin muinaisen kansanuskon naishahmoja. Miehet ovat kantaneetkin jo tarpeeksi kauan sankarinviittaa. Se kertoo, kuinka jumalattaret olivat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, toisin kuin etäinen Jumala. Niihin saattoi turvautua arkisissakin asioissa. Naisuskomusolennot tulevat tutuiksi kirjaa selatessa ja lukiessa.
Lukija voi valita tietyt hahmot, joista hän haluaa saada lisätietoa. Kyseessä on joidenkin hahmojen kohdalla melko pintapuolinen esittely. Toisaalta tietoa on voinut olla vaikea saada: sitä ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Kenties jumalatar on niin vanha, ettei hänestä ole säilynyt elävää perinnettä.
Kansanuskomukset ovat muutakin kuin Kalevala
Monelle lienee entuudestaan tutuimpia myyttisiä naishahmoja on Louhi, Pohjolan emäntä, joka vaikuttaa kivisessä ja kylmässä Pohjolassa, jossa ei paista aurinko eikä kumota kuu. Pimeää Pohjolaa hallitsee Pohjolan emäntä, joka on paitsi äiti ja vanha nainen, myös samaani ja jopa pahuuden ruumillistuma.
Pohjola tunnetaan Tuonelana. Louhi vartioi tuonpuoleiseen pääsyä, johon pääsevät paitsi vainajat myös voimakkaat parantajat. Noita lankeaa loveen. Lovi on niin ikään portti tai ovi tai tie tuonpuoleiseen.
Louhi on Väinämöistäkin vahvempi shamaani, tietäjä iänikuinen — ja nainen. Kalevalan Louhi-hahmo on Lönnrotin luovan kirjoitustyön, toimitustyön, tulosta. Kansanrunoissa ei ole säilynyt mainintaa sennimisestä naisesta Pohjolan hallitsijana. Kansanperinne tuntee kyllä muita samankaltaisia nimiä ja hahmoja.
Mielenkiintoinen kaksikko kirjassa Pohjolan jumalattaret ovat Päivätär ja Kuutar eli auringon ja kuun jumalattaret. He ovat sisarukset, jotka kutovat kullasta ja hopeasta kankaita, jotka auttavat sairaita.
Pyhä sauna
Sauna on ollut suomalaisille aina pyhä paikka. Hyvien löylyjen taustalla on ollut saunan piika Sanervatar. Ennen vanhaan saunassa sekä synnytettiin että pestiin kuolleet ennen hautaamista. Saunassa ei saanut käyttäytyä paheksuttavasti: ei huutaa tai remuta tai olla siveetön.
Sauna on ollut suomalaisille kuin kirkko, rukoushuone. Siellä on voinut ikään kuin pysäyttää ajan virran ja virvoittautua. Sauna on ollut myös parantamisen tila: saunaan mentiin parantamaan sairasta kalman- ja maanväestä. Löylyn henki saattoi itsessään olla parantava.
Kristinuskon vaikutuksen kasvaessa osa mytologian naishahmoista korvattiin Neitsyt Marialla. Uskomushahmot saavat kansanperinteessä vaihtelevia muotoja sen mukaisesti, onko kyse Kalevalan tai jonkin runotoisinnon hahmosta. Näin on esimerkiksi Kyllikin suhteen. Lemminkäinen ryöstää Kalevalassa kylillä kulkijan, siinä missä erään runotoisinnon Kyllikki naikin vedenjumala Ahtin.
Aino olikin hirttäytyvä, eikä hukuttautuva, neito. Kalevalassa nuorten naisten, tyttöjen, mielipidettä ei kysytä. Morsiameksi on ryhdyttävä äidin toiveesta. Joukahainen, joka haastaa Väinämöisen kilpalaulantaan, on Ainon veli. Joukahainen joutuu, siis lauletaan, suohon. Suosta pois päästäkseen ja hengenpitimikseen lupaa Joukahainen ajattelemattomasti ja paniikissa sisarensa Väinömäiselle vaimoksi.
Tietäjä Väinämöinen onkin mahtava vävy. Lopulta Aino ei näe muuta ulospääsyä tilanteesta kuin hirttäytyminen morsiamen kultakoristeisiin. Äidin itkusta kerääntyy kolme jokea, joiden luokse kasvaa kolme koivua, joihin lennähtävät käet.
Ennestään tuttuja ja uusia hahmoja
Lukijalle lienee ennestään tuttu Pohjolan neito, joka on äitinsä, Pohjolan emännän, tiukassa holhouksessa. Nämä vanhat kansantarinat kuvastavat naisen entisaikaista asemaa. Mies oli aina vahvempi kuin nuori nainen. Siinä missä Ainon äidille riitti se, että Väinämöinen on tunnettu tietäjä, vaati Louhi takomaan sammon, jonka seppä Ilmarinen sitten takoo.
Liitto yhdistää kalevalaiset ja pohjolaiset. Muita mielenkiintoisia jumalattaria teoksessa Pohjolan jumalattaret ovat Marjatta, Jeesuksen äiti ja Kivutar, kipujen haltija sekä Osmotar, oluen seppä. Olutta on pidetty pyhänä juomana kautta itämerensuomalaisen alueen. Hämeessä on juotu Ukon vakat, kun kasvukausi on ollut alkamassa. Suuri olutmäärä takaisi suuren sadon.
Uskomushahmot Mielikistä, metsän emännästä ja antimien antajasta, Annikkiin, muinaisen metsän jumalan Tapion tyttäreen sekä Metsänneitoon, joka viettelee metsästäjät, antavat runsaan kuvaston muinaissuomalaisesta mielenmaisemasta, mielikuvituksesta. Metsänhaltija kyllä viettelee, mutta sen selästä kasvavat oksat ja lehdet.
Ajattara on metsän demoni, johon tiivistyy metsän toiseus, vieraus. Sieltä saa paljon antimia, ruokaa, mutta se myös vähän pelottava paikka. Metsään ei saanut nukahtaa, koska silloin päähän saattoi tulla pahoja unia: painajaisia.
Kekritär ja kekri sekä Pohjolan jumalattaret
Nykynaista saattaa kiehtoa erityisesti Kekritär, onhan noituus niin tätä päivää. Kekri oli kuolleiden aikaa. Esivanhemmat nousivat kekrin aikaan kulkemaan elävien joukkoon. Heille tarjottiin juomaa ja ruokaa, jotta he olisivat tyytyväisiä tulevan vuoden. Kekrittäret olivat valkoisiin pukeutuneita naisia, jotka kulkivat talosta taloon kekripukkien kanssa. He esittivät näitä kuolleita esivanhempia. Esivanhemmat muistuttivat omista juurista, kuolevaisuudesta. He suojelivat ja valvoivat eläviä, jälkeläisiään.
Kirjassa Pohjolan jumalattaret monet keskeiset hahmot ovat saaliseläinten haltioita. Heiltä pyydetään metsästysonnea tietyn eläinlajin suhteen. Susilla, karhuilla ja ketuilla sekä monilla muilla metsäneläimillä oli oma haltiansa.
Uskomusolennot ovat kantaneet helmoissaan tiettyjä arvoja. Kristillinen kerros tuli pikku hiljaa kansanrunoihin. Pyhimykset ja luonnonolennot esiintyivät rinta rinnan. Kirkon kannalta pakanallinen jumalanpalvelus ei kuitenkaan ollut suotavaa. Kansanrunouden naiset olivat samaistuttavia olentoja, kuten Neitsyt Mariakin myöhemmin. He olivat äitejä tai naimaikäisiä tyttöjä, hoivaajia ja kivunlievittäjiä silloisissa vaarallisissa synnytyksissä.
Pohjolan jumalattaret kuvastaa sitä, etteivät “epäjumalat” olet kuolleet. Kansanperinne ei ole kuollut. Kekriä vietetään nyky-Suomessakin. Suomalaisnaisiin liittyvä myyttinen ajattelu on mielenkiintoista kansanperinnettä. Lönnrot kokosi kansanrunoista sekä Kalevalan että sen sisarteoksen Kantelettaren, josta moni ei ehkä tiedä.
Pieni osa perinnettä on taas saatettu kansien väliin. Karolina Kouvola kirjoittaa kauniisti ja sujuvasti. Grafiikka viimeistelee ilmaisun.
— Tajunnanvirta Blogi
