Kirjan Kuka olit ennen? alaotsikko on Menneiden elämien mielikuvaterapia: apu ongelmien ratkaisuun, tie itsetuntemukseen ja näkemys toisiin ulottuvuuksiin. Kyseessä on syvälle luotaava kirja, joka toimii yleissilmäyksenä menneiden elämien mielikuvaterapiaan. Se kertoo ihmisten hypnoosinaikaisista kokemuksista ja mielikuvista.
Hypnoterapeutilta haetaan apua tämän elämän ongelmiin, kuten masennukseen ja pelkotiloihin sekä sisäisiin ristiriitoihin. Olosuhteitaan voi ymmärtää entistä paremmin, kun tietää niiden taustat. Toisaalta Sarre ei sano, että menneet elämät ovat totta. Niiden mielikuvien kautta voidaan silti työstää ihmisten ongelmia.
Pelkkiä kuuluisuuksia?
Harva ihminen on menneisyydessä ollut joku tunnettu historiallinen henkilö, joten kirja ei ainakaan tällaista mielikuvaa vahvista. Moni meneekin edelliseen elämään täysin tuntemattomana ja historialliseen aikakauteen, jolla ei näytä olevan mitään merkitystä nykypäivän ihmiselle. Ranskan vallankumous ja Jeesuksen aika mainitaan, mutta pääosa kokemuksista tapahtuu jossakin maaseudulla tai tuntemattomassa ajassa ja paikassa Suomessa tai ulkomailla.
Arvioita vuosisadoista annetaan, muttei erityisen tarkasti, kuten joskus 1700- ja 1800-luvuilla. Köyhyys, elämä paimenena tai munkkina, luostarilupaus, avioliittoon pakottaminen, sotilas- tai sotaisat elämät ja vastaavat tapahtumat toistuvat. Ne myös selittävät tiettyjä sisäisiä ristiriitoja ihmisen tämänhetkisessä elämässä.
Menneisyys tuomitsee tai vapauttaa
Menneisyys yleensä tuomitsee meidät, kunnes se vapautetaan. Kunnes sille annetaan anteeksi. Väliä ei siis näytä olevan sillä, voidaanko jokin entinen elämä sinänsä todistaa, vaan sillä, että sen (kuviteltu) muisto poistaa pelon tai ainakin lieventää sitä. Anteeksianto myös muille ihmisille on tärkeää. Joku uskaltaa taas käyttää hissiä ja joltakulta katoaa vuosikausia kestänyt hammassärky hypnoterapian jäljiltä.
Mielenkiintoisin on kenties kirjan lopussa oleva kertomus parista, joka vuorotellen käy hypnoterapiassa ja näyttää palaavan entiseen samaan yhteiseen elämäänsä. Samantyyppinen tapaus tai regressio on amerikkalaispsykiatri Brian L. Weissin kirjassa Rakkaus on lopullinen vastaus. Jossakin kohtaa terapiaistuntoja hän huomaa, että hänen terapiassaan käyvät mies ja nainen vaikuttavat kertovan samasta elämästä, mutta tässä elämässä he eivät tunne toisiaan. Sittemmin he rakastuvat.
Todistamisen taakka
Todistamisen taakka on ja pysyy. Vedenpitävästi ja aukottomasti ei mikään spontaani kokemus voi todistaa sielun kuolemattomuutta tai entisiä elämiä. Kyse onkin kokemuksista, jotka kumuloituvat tai toistuvat, ja tiettyjä elämänfilosofia johtopäätöksiä voidaan kenties tehdä. Ainakin jonkinlainen oikean ja väärän taju ihmisellä tuntuu olevan luonnostaan. Moraali, omatunto ja karma kulkevat käsi kädessä.
Jos entisten elämien mielikuvaterapiaan on uskominen, niin kohtalo ei ole mikään kiveen hakattu asia. Se muuttuu, kun ihminen muuttuu. Monissa muistoissa käy ilmi, ettei henkilön kohtalonomaisena valintana ollut se, mitä hän todellisuudessa valitsi. Olisi ollut parempi olla pakenematta tai tekemättä tyhmyyksiä, jotta ajateltu ja suunniteltu kohtalo olisi toteutunut. Usein kuitenkin toimimme sielunsuunnitelmaamme tai kohtaloamme vastaan pelosta, että meidät tuomitaan tai että jotakin vielä pahempaa tapahtuu. Silloin luovumme omasta vastuustamme ja saamme tulla harjoittelemaan uudestaan tähän elämän kouluun.